11.9.2026
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa, Savonlinna

Video helpottamaan potilaan ohjausta kaihileikkauspäivänä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Lähdettiin tekemään kaihiohjausvideota, koska halusimme helpottaa hoitajien työtä ja parantaa potilaan saamaa ohjausta kaihileikkauspäivänä. Tavoitteena oli selkeä hyöty potilaille ja työntekijöille. Video säästää hoitajien ohjausaikaa ja parantaa potilaan saamaa ohjausta leikkauspäivänä.
Ratkaisu
Työyksikössä nimettiin kehittäjäryhmä. He olivat silmäyksikön sairaanhoitajia, jotka työskentelevät leikkaussalissa sekä ohjaavat potilaita ennen leikkausta. Toimintaa kehittämään ja kaihiohjausvideon suunnitteluun saimme myös kirurgin, joka leikkaa kaihia.
1. Ensin otimme yhteyttä Eloisan viestintäpäällikköön ja kysyimme onko ohjausvideota mahdollista tehdä. Idealle näytettiin vihreää valoa.
2. Seuraavaksi tehtiin käsikirjoitus, johon sisältyi tietoa siitä, mitä kaikkea liittyy hoitajan, lääkärin sekä potilaan rooliin leikkauspäivänä. Tähän mahdollistettiin aikaa työvuorosuunnittelussa.
3. Sovimme viestintäasiantuntijan kanssa, että hän tulee käymään silmäyksikössä (tilojen katselmus ym.)
4. Käytiin läpi käsikirjoitus työryhmän ja tämän jälkeen viestintäasiantuntijan kanssa sekä tämän pohjalta muokattiin tekstitystä sopivaksi
5. Sovimme kuvauspäivän ja luvat potilaalta ja henkilöstöltä kuvauspäivään.
6. Kuvauspäivä
7. Viestintäasiantuntija editoi ja teki videon
8. Video valmis, joka hyväksytettiin vielä ylilääkärillä
9. Otettiin käyttöön 08/2026
10. Video löytyy Eloisa Savonlinnan silmätautien yksikön alta netistä sekä lisäsimme potilaan saamaan ajanvarauskutsuun linkin kaihivideosta.

Erittäin onnistunut video ja henkilöstö sekä potilaat ovat antaneet videosta hyvää palautetta. Henkilöstö kokee, että potilaan ohjaaminen on helpompaa sekä potilas saa tukea suullisen ohjauksen rinnalle videosta.
Tulokset
Kaihin ohjauspuoli on helpottanut hoitajilla ja aikaa säästyy. Potilaat saavat selkeän infon videona, jossa näytetään kuvina mitä milloinkin tapahtuu. Kaiken kaikkiaan erinomaisesti onnistunut kokonaisuus.

Yhteyshenkilöt

Marjo Mutka
marjo.mutka(ät)etelasavonha.fi
apulaisosastonhoitaja
Etelä-Savon hyvinvointialue

Hanna-Leena Hämäläinen
Hanna-Leena.Hamalainen(ät)etelasavonha.fi
osastonhoitaja Mikkeli/Savonlinna
Etelä-Savon hyvinvointialue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta